lauantai 20. joulukuuta 2008

Rauhallista joulua!

Tänä vuonna en ole kiirehtinyt joulun kanssa, vaikka olisin halunnut. On ollut niin paljon töitä. Aloitin kolme viikkoa sitten uudessa työssä, joka niin kiinnostava kuin onkin, on vienyt minusta kaikki mehut. Töihin on pitkä matka, joten herään aamuisin viideltä ja lähden ennen kuutta; palaan kotiin toisinaan ennen viittä, toisinaan vasta kuuden jälkeen päivästä riippuen.

Aioimme viettää joulun kotona, mutta anoppini sairauden takia suunnitelmat ovat muuttuneet. Siitäkään syystä en ole leiponut ja laittanut ruokaa, en koristellut kotia, enkä tehnyt oikeastaan mitään jouluista. Joulukortteja olen lähettänyt ja muutamia lahjoja laittanut lapsille.
Koetan muuttaa mieleni hyväksi, lämpimäksi ja helläksi, vaikka tässä rytmissä se onkin aika vaikeaa. Kunpa ehtisin edes neulomaan! Siitä jo rauhoittuisin. Sain mohairvilliksen valmiiksi, mutta siinä on vielä pari lyhyttä saumaa ommeltavana. Olen aloittanut myös sliparia itselleni. Mutta eipä noista kannata enempää puhua. Joko lähestyy jokavuotinen neuleplääh...
Ensi vuonna yritän järjestää asiani niin, että pystyn harrastamaan jotakin = neulomista ja neulebloggailua. On niin paljon mietittävää, koska minulla ei ole vakituista työpaikkaa täällä. Mitä alkaisin, mihin ryhtyisin?
Toivotan kaikille blogiystävilleni rauhallista joulua! Palaan ruudun äärelle niin pian kuin suinkin, kunhan saan energiani kuntoon!