Uusin ystäväni

Parisen viikkoa sitten bittiavaruudessa surffaillessani eksyin Kemikaalicoctail-blogiin, jossa Noora Shingler kirjoittaa vihreästä teestä. Olen toki jo vuosikausia nauttinut vihreää teetä aamuisin ja välillä päivisinkin, mutta kiinnostuin siitä enemmän, kun työpaikkani kahvin maku ei enää miellyttänyt. Kahvista jää suuhun niin paha maku, kuin olisi tupakan tumppeja pureskellut. Kiitos, ei enää minulle! (En aio kuitenkaan absolutistiksi: hyvä kahvi maistuu kyllä.)

Tapani mukaan heittäydyin asiaan sataprosenttisesti ja tilasin pari pakettia vihreää teetä sekä pari purkkia teejauhetta suoraan Japanista. O-Cha.com toimitti tilaukseni kuudessa päivässä! Hankin saman tien pienoisen teepannun, jonka aion viedä työpaikalleni, sekä matchan valmistukseen tarvittavia pikku välineitä.

Olen nyt haistanut ja maistanut sekä silmilläni ihaillut tilaamaani Kabusecha-teetä, ja onhan se hyvää! Tuoksu on hieman kalainen; maku ei ole kovin voimakas, mutta aromikas, ja jälkimaku on ruohoinen; valmiin teen väri on hennon vaalean vihreä, oikeastaan kellertävä.

Toinen tilaamani paketti on Senchaa; avaan sen myöhemmin. Halusin myös kokeilla teepulveria eli matchaa, jota hankin kahta eri laatua. O-Cha.comin sivuilta sain tietää, että juuri matchaa käytetään japanilaisessa teeseremoniassa. Onneksi sain postipakettini mukana matchan valmistusohjeet, joten onnistuin jo toisella yrittämällä valmistamaan ihan hyvää juomaa. Ohjeen mukaan matchaa vispataan bambuvispilällä niin, että tee vaahtoutuu hieman. Ja nyt on vihreä tee vihreää!

Näiden teejuomien hieno maku ja kaunis väri piristivät minua kummasti, mutta suurin onni tuli kuitenkin siitä keskittymisestä ja hitaudesta, joka tällainen teen valmistaminen vaatii. Olen viime aikoina monella tapaa tietoisesti ja tiedostamattomasti hakenut elämääni hitautta: kotona olemista, hiljaisuutta, keskittymistä. Taitaa käydä niin, että pikkuhiljaa hihhuloidun hitaan elämän kannattajaksi ja puolestapuhujaksi.

Pääsiäisen viettoa 2009

Ensinnäkin: Tämä tietokone on syvältä. Haluan uuden. Tämä on alkanut sekoilla aivan käsittämättömällä tavalla sen jälkeen, kun asensin Soneran tietoturvan. Ehkä vanha koneraiskani ei jaksa pyörittää massiivista viruksentorjuntaa, tai sitten se on joutunut jonkun ulkoavaruuden örkin hyökkäyksen kohteeksi.

Toiseksi: Pääsiäinen on ollut hyvä ja rauhallinen. En ole tehnyt muuta kuin laittanut ruokaa, neulonut ja mietiskellyt. Eilen katsoin kuopukseni kanssa elokuvan Jeesuksen viimeisistä päivistä. Olemme olleet kotona keskenämme ilman vieraita ja kyläilyjä. Hyvä niin: viime viikot ovat olleet rankkoja.

Keskimmäisen poikamme koulunkäynti on hyytynyt peruskoulun viime metreillä. Poissaoloja on ollut rajusti, ja kaikista yrityksistä huolimatta emme ole saaneet selville, missä on vika. Koulu on kuulemma perseestä, ja kaikki muukin nyppii. Tilanne on meille vanhemmille uusi - ja erittäin ahdistava. Mitä siinä voi tehdä? Ei 15-vuotiasta voi kouluun väkisellä kantaa. Luokanvalvojan mielestä tosin voi.

Koulun ja kodin yhteistyö on toiminut hyvin kuraattorin ja terveydenhoitajan kanssa, mutta luokanvalvojasta ja rehtorista ei ole ollut apua. Rehtorin suurin huoli on hänen oma mielenterveytensä tämän jupakan vuoksi. Meitä taas huolettaa lapsemme mielenterveys.

Oemme porkkanan avulla saaneet pojan kouluun aina silloin tällöin, ja toivomme, että hän jaksaa vielä tämän loppukevään. Ehkäpä kesäloma antaa sopivan huilaushetken ja uusia voimia syksyyn. Minä poloinen en osaa muuta kuin tuputtaa miehilleni omegakolmosta, koska luin sen ehkäisevän masennusta. Omegaa meille kaikille!

Muistoja Chilestä

Koska tänä pääsiäisenä olen ollut vapaa kaikista perinteistä, olemme syöneet mitä mieleen on juolahtanut. Eilen paistoimme ahvenia, joita ukkoni poikineen onki läheisestä järvestä. Aika kalaisat vedet täällä!

Tänään tein pääsiäislounaaksi chileläistä perinneruokaa pastel de chocloa. Pastel de choclo on jännittävä laatikkoruoka, jossa on kaikkea: Vuoan pohjalle tulee paistettua jauhelihaa ja sipulia mausteineen, mustia oliiveja, rusinoita ja keitetyn kananmunan puolikkaita. Näiden päälle laitetaan ennakkoon kypsennettyjä broileria (esim. koipia tai luuttomia lihapaloja). Käytän mausteina valkosipulia, juustokuminaa, jauhettua korianteria, paprikajauhetta, chilijauhetta, ruohosipulia, mustaa pippuria ja suolaa. Ja sitten kruunu päälle: raastetusta maissista maidon kanssa keitetty puuro. Koska meiltä saa huonosti tuoretta maissia, keitän pakastemaissia maidossa ja muussaan ne sauvasekoittimella. Maissipuuron mausteeksi laitan hiukan voita, suolaa, sokeria ja basilikaa.

Maissipuuro tulee vuokaan päällimmäiseksi, ja sen pintaan ripotellaan runsaasti sokeria. Sitten vuoka laitetaan uuniin noin puoleksi tunniksi, jolloin pinta ruskistuu ja karamellisoituu. Kieltämättä pastel on aika työläs ruoka, mutta näin pyhäpäivänä on aikaa ja intoa laitella.

Salaattina oli tuikitavallinen ensalada chilena: tomaattia ja sipulia oliviiöljyn, viinietikan, suolan ja mustapippurin kanssa. Olisihan siihen voinut vähän korianterin lehtiä ripotella, jos olisi ollut mistä silputa.

Jälkiruoaksi tein hedelmärahkaa vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta ja maitorahkasta. Hyvin ja hyvältä maistuivat Chilen muistot. Sitä auringon paahtamaa uuden maailman punaviiniä ei ollut, mutta olkoon nyt näin, tällä kertaa.

Tässä englanninkielinen ohje pastel de choclon saloihin. Tämä perusohje on varsin vähämausteinen, mutta tottahan jokainen kokki voi siihen makunsa mukaan mausteita lisätä.

Kuulumisia neulerintamalta

Jokunen viikko sitten sain valmiiksi vihreän jakun Teddystä, eikä siitä kovin häävi tullut. Mutta varmaan se vielä palvelee tulevina hyisinä talvi-iltoina, kun pelkkä takan lämpö ei ihan riitä. Teddy nuhjaantuu käytössä ikävästi. Minulla on sitä varastossa vielä aika lailla: ostin takavuosina langat perulaistyyliseen ponchoon.

Hetken mielijohteesta neuloa suopaisin itselleni pikku sliparin Nalle Four Seasons -linjan syksylangasta. Virikkeen siihen sain Novitan pojan liivistä, mutta muuten neuloin sen ilman kummempia laskemisia ja suunnitteluja. Minusta siitä tuli ihan käytettävä, mutta ikävä kyllä muotikuvaajani ei ollut kiinnostunut kuvauksista, joten jouduin roikottamaan "kirjoneulettani" terassin kaiteella.

Nyt yritän viimeistellä pari vuotta sitten aloitamaani pontsoa tai mikä lieneekään loimi. Se on niin karvainen ja talvinen, että sen käsittely ei juuri nyt hirveästi innosta. Yritän kuitenkin saada sen valmiiksi, että pääsen käsiksi keväisimpiin projekteihin. Mitä ne sitten ovatkaan.

Lankalauantain kunniaksi ja pakottamana tein myös muutamia hankintoja: tilasin Stash Fine Yarns of Chester -nimisestä puodista Rowanin Felted Tweed -lankoja tunikaan, jonka ohje oli Suuressa Käsityölehdessä maaliskuussa. Lankojen värit vievät jalat alta, mutta tuntien itseni realistisesti arvioin, että tunika jää minulta tekemättä. No mutta, sehän onkin vasta ensi syksyksi... Lisäksi saan muutaman kerän Noro Kureyon sukkalankaa. Kun oli se lankalauantai.

Valokuvatorstai: Murtumia

Etsin valokuvistani jotakin henkisempää kuvastoa, joka kuvaisi valokuvatorstain aihetta pintaa syvemmältä. Sitten löysin tämän hyvin konkreettisen kuvan entisestä kotikaupungistani, josta muutimme viime elokuussa. Kuva palautti mieleeni monia tapahtumia ja ihmisiä siellä. Mitä pinnan alta voikaan löytyä, kun se murtuu?

Tänäänkin on ollut erittäin viehättävä sunnuntaisää: aurinkoa ja sopivasti pakkasta, hohtavia hankia. Kävin lumikenkäilemässä poikani kanssa, mutta emme jaksaneet tehdä pitkää lenkkiä. Muutoin päivä on hurahtanut mitään tekemättä: hiukkasen olen neulonut ja seikkaillut Blogistaniassa. Nälkämaan kasvattina tunnen tehneeni syntiä, kun olen nauttinut vapaapäivästäni. Niin se vain on: ihminen kun on kasvatettu siihen, että "sen suu napsaa, jonka jalka kapsaa", ei hän voi kokonaista vapaapäivää pelkästään hurvitella.

Helmikuun helmiä

Tänään aloitti Kittilässä neulekahvila! Oi, että olen odottanut sitä! Tomera Muoriska laittoi töpinäksi ja kutsui meitä neuloosin vallassa olevia Kotiloon kahville ja neuleille. Minä viihdyin siellä noin kolme ja puoli tuntia, ja hauskaa oli! Suunnittelimme monenlaista mukavaa: KIPä, kesäistä neuleviikonloppua sekä tietysti kahvilaneulontaa! Pakkoneuloosi on sellainen tauti, että ilman vertaistukea sen kanssa eläminen on melko haasteellista. Vaikka olen löytänyt Blogistaniasta paljon kohtalotovereita, on mukava tavata välillä livenäkin. Silloin on ainakin helpompi hiplata toisten lankoja ja käännellä ja väännellä heidän tekemiään upeita ja inspiroivia töitä. Siis kiitos tästä päivästä!

Viime sunnuntaina meillä oli täällä aivan upea sää, ja miehoni sai houkuteltua minut lumikenkäilemään. Oli satanut höttöä lunta ja kävely oli rankkaa, mutta maisemat sitäkin kauniimmat. Timantteja hangella, tiedättehän? Tässä todiste Heiniksestä satumetsässä (takki auki, koska 17 asteen pakkasessa tuli HIKI):

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, etten ole kovin liikunnallinen tyyppi luonnostaan, ja usein minun on ulkoistettava itseni ihan pakkokeinoin. Pidän kyllä luonnossa olemisesta, metsien huminasta ja vesien äänistä, kasvien tuoksuista, linnuista ja kaikesta sellaisesta, mutta en millään jaksaisi lähteä liikkeelle. Mikä ristiriita! Mutta onnekseni kotimme on keskellä metsää ja tästä on helppo livahtaa ulos, jos sille päälle sattuu. Keittiön ikkunan takana on lintulauta, jonka elämän seuraaminen on kiehtovaa - eikä sitä varten edes tarvitse ahtautua toppapukuun! Eilen laudan läheisyydessä liikehti kaksi käpytikkaa; taitaa olla kevättä rinnassa. Toivottavasti ne eivät laita kotia tähän meidän kattomme alle!

Joitakin neuleita on ollut työn alla tässä talven aikana, vaikka olenkin ollut muutoin aika nuutunut. Tammikuussa sain valmiiksi Marietten kakkososan. Ensimmäinen valmistui kesällä, mutta jouduin purkamaan sen, koska se ei mitenkään passannut minun vartalolleni. Tein uuden version omalla ohjeella, tosin alkuperäistä mukaillen, ja se onnistui. Tässä kuva kakkosesta hangella; ensimmäisen kuvasin kesällä ruohikolla:

Suurin ero näiden kahden version välillä on se, että ensimmäiseen kului lankaa noin 200 g ja toiseen 300 g. Mistä se kertoo? (Vastaus: Ensimmäinen Mariette oli makkarankuori.)

Hässäkkää ja hiljaiseloa

Näyttää siltä, että bloggaamiseni rytmi on teksti per kuukausi. Tällaiseksi tämä on nyt muotoutunut, vaikka haluaisin olla aktiivisempi. Minulle on kertynyt niin paljon (ansio)töitä, että kotitöiden ja muutaman muun askareen jälkeen ylimääräistä aikaa ei juuri jää. Tulkkaan ja käännän 40 tuntia viikossa ja opetan yhdeksän tuntia. Siihen päälle tulevat vielä opetuksen suunnittelutunnit. Mutta näin se vain on: kun ei ole vakituista työtä, pitää kaikki tarjoukset ottaa vastaan ja koettaa jaksaa.

Anoppini hautajaiset ovat kahden viikon kuluttua. Vaikka emme olleet kovin läheisiä, ajattelen häntä joka päivä. Tuntuu oudolta, kun hän on poissa. En osaa selittää: tunne liittyy siihen, miten lopullinen ero kuolema on. Ja miten paljon meistä kuitenkin tänne jää... Niinkuin nuo kolme poikaa, jotka vielä pitkään kulkevat mummin heille neulomissa sukissa.

Tällaisina hetkinä tuntuisi oikealta hidastaa vähän ja katsoa mieluummin taaksepäin sen sijaan, että kovin tarkkaan ja huolestuneena pohtisi tulevaisuutta. Sieltä jostakin vuosien takaa saattaisi löytyä voimaa ja viisautta tehdä oikeita ratkaisuja tulevia päiviä varten.